Vaihtoehtoiset annoskoot

Lyhyesti

Tämän toimintaohjeen tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä ja mahdollistaa asiakkaille aiempaa terveellisempi syöminen. Aika usein julkisten ruokapalveluiden annokset ovat asiakkaalle liian suuria, mikä johtaa joko ruokahävikkiin tai epäterveelliseen ylensyömiseen. Korjatakseen asiaa julkiset ruokapalvelut voivat muuttaa annoskokojaan tarjoamalla tavallisen annoksen lisäksi myös pieniä annoksia. Tämä on vahvasti linjassa EU:n terveys-, ilmasto- ja kiertotalouspolitiikkojen kanssa.

Tarvittavat toimenpiteet

  • Arvioi tarjottavat annoskoot lautasjätteen perusteella ja päätä ottaa käyttöön tavallista annosta pienempi annoskoko.
  • Päätä, mitä "pienempi" tarkoittaa, esimerkiksi kaksi kauhallista keittoa tavalliselle ja yksi kauha pienelle aterialle. Myös erikokoisia tarjoiluvälineitä voidaan käyttää.
  • Päätä pienen annoksen hinnoittelujärjestelmästä: Joko pieni annos on halvempi kuin tavallinen annos tai hinnan säätämisen sijaan juoma tai jälkiruoka voidaan sisällyttää hintaan.
  • Käytä joko kahta erikokoista lautasta tai samankokoisia lautasia kahdelle erikokoiselle annokselle. Voit käyttää myös jälkiruokalautasia, mikäli niitä on saatavilla.
  • Tiedota uudesta käytännöstä ja keskustele siitä keittiöhenkilökunnan kanssa. Tarjoa uuteen käytäntöön ohjaavaa materiaalia.
  • Lisää pienten annosten hinnoittelu kassajärjestelmään.
  • Tiedota myös asiakkaita uudesta annoskokokäytännöstä; mitä, miksi ja miten.

Lisää huomioitavia asioita

  • Nordrhein-Westfalenin ympäristöviraston henkilöstöravintoloilta erittäin myönteistä palautetta.
  • Ruokapalveluiden haasteeksi voi muodostua (varsinkin alussa) ettei ole ennakoitavissa (ellei ennakkotilaus ole mahdollista) kuinka monta tavallista ja pientä annosta tarvitaan.
  • Pienten annoskokojen kysyntä voi myös vähentää hankittavan ruoan määrää.
  • Pienet annokset tilataan usein yhdessä pienen salaatin ja/tai jälkiruoan kanssa.
  • Energia- ja kasvislisäkkeiden keskinäistä vaihtomahdollisuutta arvostetaan.
  • Myös julkinen hankkija voi käyttää tätä lähestymistapaa, sillä nämä kaksi annoskokoa voivat olla yksi tarjouspyynnön kriteeri kun hankitaan uusia sopimusruokapalveluita.

Lisätietoja

Lisää tämä toimintaohje kokoelmaasi

Voit lisätä tämän toimintaohjeen kokoelmaasi. Voit ladata ja jakaa kokoelmastasi pdf-dokumentin, johon sisällytät kaikki tai haluamasi toimintaohjeet.

Tämä toimintaohje on kokoelmassasi

Voit ladata ja jakaa kokoelmastasi pdf-dokumentin, johon sisällytät kaikki tai haluamasi toimintaohjeet.

Kokoelmassasi ei ole vielä yhtään toimintaohjetta. There is currently one tool in your collection. Tällä hetkellä kokoelmassasi on toimintaohjetta.

Sinulla on 0 toimintaohjetta kokoelmassasi.
Klikkaa tästä hallinnoidaksesi kokoelmaasi ja ladataksesi toimintaohjeita.

Hallinnoi kokoelmaasi

Tällä hetkellä kokoelmassasi on 0 toimintaohjetta. Voit poistaa toimintaohjeita kokoelmastasi tai ladata niitä koneellesi pdf-dokumentteina, jos haluat tulostaa tai jakaa niitä.

lataa