Lasten aistilähtöinen ruokakasvatus

Lyhyesti

Tämä toimintaohje ehdottaa, että nuoret, erityisesti lapset, voivat oppia myönteisillä ja hauskoilla tavoilla nauttimaan erilaisista vihanneksista, hedelmistä ja marjoista sekä niitä sisältävistä ruoista. Oppimiseen kannustava lähestymistapa korostaa aistilähtöistä ruokakasvatusta ja perustuu ranskalaiseen Sapere-menetelmään. Päiväkodin ruokapalvelu- ja hoitohenkilökunta voivat tehdä yhteistyötä vihannesten, hedelmien ja marjojen hankinnassa sekä aistilähtöisten ruokakasvatustuokioiden järjestämisessä lapsille. Kun opitaan syömään enemmän kasviksia ja nauttimaan niistä, vaikuttaa se positiivisesti kansanterveyteen ja vähentää ruuantuotannon haitallisia ympäristövaikutuksia. Nämä molemmat seikat ovat tärkeitä EU:n strategisia ja poliittisia tavoitteita.

Tarvittavat toimenpiteet

  • Lapset oppivat kokemuksista, jotka perustuvat näköön, kosketukseen, hajuun, makuun ja suutuntumaan.
  • Teemapäivien, kuten sadonkorjuupäivien ja kasvinäyttelyiden, järjestäminen antaa lapsille mahdollisuuden oppia tunnistamaan ja maistamaan vihanneksia, hedelmiä ja marjoja sekä lähestymään teemaa leikin kautta.
  • Kasvisten lisäämineen ruokavalioon tekee kasvisruoista tutumpia ja helpommin nautittavia.
  • Esimerkkejä aistilähtöisistä menetelmistä ovat koskettelupussi (kasvis laitetaan pussiin ja se yritetään tunnistaa koskettelemalla), tuoksupussi (kasvis laitetaan muovipussiin joka rei`itetään jolloin tunnistus tapahtuu tuoksun perusteella), maistelulautanen (lapset yrittävät vuorollaan maistaa (haistaa ja tunnustella) lautaselle asetettuja kasvislohkoja ja nimetä ne – apuna voidaan käyttää pelinoppaa).
  • Kasviteemaa voidaan käsitellä oppitunneilla eri näkökulmista ja eri tavoin (kirjoittamalla, piirtämällä/maalaamalla, keskustelemalla, askartelemalla, laulamalla, muotoilemalla ...).
  • Tällaista aistilähtöistä ruokakasvatusta voidaan järjestää niin että se sopii omaan ruokakulttuuriin ja sen tärkeisiin kasviksiin ja ruokiin.

Lisää huomioitavia asioita

  • Lasten allergiat on otettava huomioon; tavallisia allergiaa aiheuttavia kasviksia ovat porkkanat, mansikat, selleri ja monet muut, joille lapset altistuvat aistilähtöisessä ruokakasvatuksessa.
  • Jotkut vihannekset, hedelmät ja marjat, kuten esim. punajuuri, perunat, paprikat, banaanit, mansikat ja mustikat, voivat tahrata vaatteita.

Lisätietoja

Lisää tämä toimintaohje kokoelmaasi

Voit lisätä tämän toimintaohjeen kokoelmaasi. Voit ladata ja jakaa kokoelmastasi pdf-dokumentin, johon sisällytät kaikki tai haluamasi toimintaohjeet.

Tämä toimintaohje on kokoelmassasi

Voit ladata ja jakaa kokoelmastasi pdf-dokumentin, johon sisällytät kaikki tai haluamasi toimintaohjeet.

Kokoelmassasi ei ole vielä yhtään toimintaohjetta. There is currently one tool in your collection. Tällä hetkellä kokoelmassasi on toimintaohjetta.

Sinulla on 0 toimintaohjetta kokoelmassasi.
Klikkaa tästä hallinnoidaksesi kokoelmaasi ja ladataksesi toimintaohjeita.

Hallinnoi kokoelmaasi

Tällä hetkellä kokoelmassasi on 0 toimintaohjetta. Voit poistaa toimintaohjeita kokoelmastasi tai ladata niitä koneellesi pdf-dokumentteina, jos haluat tulostaa tai jakaa niitä.

lataa